Olen tässä viime aikoina miettinyt, että miksi sitä pitääkin aina ajaa itsenä vapaaehtoisesti sellaisiin tilanteisiin, että päässä kaikki on ihan hyrskyn myrskyn, ja ettei oikein voi muuta kuin odottaa - toivoen parasta ja peläten pahinta. Että eikö sitä kokemuksesta viisastuneena jo etukäteen arvaisi, että ei tässä hyvin käy kuitenkaan. Vaikka ei mikään ole vielä mennytkään pieleen, niin melkein olen jo lyönyt itseni kanssa vetoa siitä, että kuinka monen päivän sisään tilanne humpsahtaa taas jotenkin vääräksi.
Ja toinen asia mitä mietin tänään on se, että kun kerta koko ajan olen tiennyt, että Kesäpoika on varattu, enkä ole kuvitellutkaan siitä mitään silmäniloa kummempaa, niin miksi se silti tuntui hassusti ikävältä, kun tajusin, että sillä on lapsikin. Jotenkin isommalta jutulta kuin "pelkkä" parisuhde.
Haluaisko joku hyvän vaihtopään, voisin luopua omastani?
2 kommenttia:
Mä voisin vaihtaa, mutta en usko, että sä haluat juuri multa vaihtaria...
Heh, voishan se olla vaihtelua ainakin. Mutta usko mua, sä et halua mun päätäni vaihdossa. :D
Lähetä kommentti