perjantai 31. joulukuuta 2010

End of an era


Vuoden viimeinen työpäivä oli samalla myös viimeinen työpäivä Kesäpojan työkaverina. Maailma on joskus epäreilu ja väärät ihmiset joutuvat lähtemään. Tai väärät ainakin jos minulta kysytään. Se lähti ja minä jäin. Hei vaan ja hyvää uutta vuotta.. vaikka olisin tahtonut sanoa paljon muutakin.

Onneksi yhä on sentään maailman parhaat työkaverit Ihastuspoika ja M, jotka saavat aina hyvälle tuulelle. Ja joista Ihastuspoika tuntui jotenkin tajuavan/huomaavan että Kesäpojan lähtö sai minut hiukan pois raiteiltani.

No, elämä jatkuu ja uusi vuosi tuo ehkä taas uudet kujeet. Niitä odotellessa.

Kaikesta huolimatta oikein hyvää uutta vuotta teille kaikille!


perjantai 24. joulukuuta 2010

Jingle bells


Yhtään en tiedä mitä nuo tuossa alussa höpisee, yläasteen saksankielentunnit ei ihan riitä.. mutta hauska versio ja video. Jos aiot kuunnella koko jouluna vain yhden joululaulun, niin tämä on se joka kannattaa kuunnella.




Ps. Onko liian myöhäistä toivoa pukilta pakettiin tuota laulajaa?

torstai 23. joulukuuta 2010

Hauskaa joulua!





tiistai 21. joulukuuta 2010

Hip hoi tipsun tapsun...


...tontun jäljet lumeen jäi..

lauantai 18. joulukuuta 2010

Damn It's Good!


Rokkia lauantaipäivään. Tykkään.




Huolestuttavampaa on se, että huomaan tykkääväni myös Volbeatin Fallen-biisistä. En niin paljon kuin tästä Mustaschista, sentään, mutta vähän kumminkin.


torstai 16. joulukuuta 2010

tiistai 14. joulukuuta 2010

Joulu pulkassa




Tänä vuonna olen ylittänyt itseni. Jouluun on vielä yli viikko aikaa ja minulla ei ole joulustressistä tietoakaan. Kaikki on tehty, minun ei tarvi mennä joulun takia mihinkään kauppaan, ei menettää hermoja ruuhkassa, eikä varsinkaan tuskailla kun en keksi lahjoja ihmisille. Joulu saa tulla!


Ja jostain syystä tämä kamala pakkanenkaan ei ahdista juuri ollenkaan. Mistähän nyt oikein tuulee..



maanantai 13. joulukuuta 2010

Joulu saapui Tampereelle








PS. Arvatkaa kenen sormet jäätyi aamulla kalikoiksi. Kaikkea sitä blogin vuoksi tulee kärsittyä.

lauantai 11. joulukuuta 2010

Tällainen vuosi tällä kertaa

Vuosi lähenee loppuaan. Vuoden lopuksi on ollut tapana muistella menneitä. Olen ehkä vähän etuajassa, vuotta on vielä jäljellä monta viikkoa, mutta nyt huvitti tehdä tällainen.

IHMISSUHTEET:

Oletko saanut uuden ystävän tämän vuoden aikana?
- En ehkä ystävää, mutta uusia mukavia kavereita jokusen.

Oletko tehnyt jotain tänä vuonna, mitä et ole ennen tehnyt?
- Söin ekaa kertaa Subwayssa! :D

Oletko seurustellut tämän vuoden aikana?
- En.

Kerro pari parasta muistoasi tältä vuodelta?
- Kesä, Avenged Sevenfoldin keikka marraskuussa Helsingissä, Ihastuspojan vieressä nukuttu yö.

Oletko riitaantunut kenenkään ystäväsi kanssa kuluneen vuoden aikana?
- Voiko yksipuolista vihastumista kutsua riitaantumiseksi? Ehkä ei.

Oletko muuttunut paljon viimeisen vuoden aikana?
- En mielestäni.

Oletko saanut porttikieltoa minnekään tämän vuoden aikana?
- En ole ikinä saanut porttikieltoa minnekään.

Oletko ollut elokuvissa YKSIN tämän vuoden aikana?
- En, en ole koskaan käynyt yksin elokuvissa.

Oletko ottanut tatuointia/lävistystä viimeisen vuoden aikana?
- En tänäkään vuonna. Vaikka tatuoinnin ottamisesta olen tänä vuonna puhunut enemmän kuin aiempina vuosina, on se silti yhä jäänyt tekemättä.

TURHANPÄIVÄINEN ÄLYKKYYS:
(en muuten tajua tämän väliotsikon pointtia, mutta ei kai sen niin väliä)

Kuka oli paras uusi tuttavuus?
- Riippuu miltä kantilta asiaa katsoo. Tavallaan Kesäpoika on tietysti paras, mutta toisaalta yksi toinen työpaikan "kesäpojista" on kaverimielessä minulle paljon tärkeämpi.

Synnyttikö kukaan läheisesi?
- Kyllä! ♥

Kuoliko kukaan läheisesi?
- Ei kukaan oikein läheinen läheinen, mutta yksi kaveri kyllä.

Missä maissa kävit?
- Suomenmaassa.

Mitä sellaista haluaisit vuodelta 2011, joka ei onnistunut vuonna 2010?
- Lottovoiton.

Mikä päivämäärä säilyy muistissasi vuodelta 2010?
- Oon huono päivämäärissä, mutta saatan ehkä muistaa, että se Avenged Sevenfoldin keikka oli 22.11.

Vuoden suurin saavutuksesi?
- Että olen selvinnyt järjissäni tästäkin vuodesta.

...ja suurin epäonnistuminen?
- No oisko se sitten se, etten onnistunut saamaan Veetä vakuuttuneeksi siitä, että olisin tarpeeksi kiinnostava, jotta kanssani olisi voinut viettää hiukan enemmän aikaa.

Kärsitkö vammoista?
- Lähinnä henkisistä.

Mikä oli paras asia, jonka ostit?
- Uusi kamera.

Kenen käyttäytyminen ansaitsi kiitosta?
- Nääh, omani? No kaikkien kivojen ihmisten, joiden kanssa olen hengannut tänä vuonna.

Kenen käyttäytyminen aiheutti ahdistusta?
- Sen, josta ei enää puhuta. Se voisi olla mukana myös tuossa kiitosjutussa, mutta sen loppuvuodesta aiheuttama ahdistus kumoaa kaiken aikaisemman positiivisen.

Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?
- Elämiseen.

Mistä innostuit eniten?
- Toistanko itseäni, jos sanon, että Avenged Sevenfoldin keikasta? Tai no ehkä se läheisen ihmisen raskaus ja synnytys olivat oikeasti sellaisia juttuja, jotka saivat aika riemukkaan vastaanoton. Varsinkin silloin kun tämä uutinen saavutti minut en oikein tiennyt mitenkä päin olisi ollut. Se oli iloinen uutinen.

Vuoden 2010 ihmiset:
- Kaikki kivat, tietty.

Verrattuna tähän aikaan viime vuonna, oletko onnellisempi vai surullisempi?
- En sanoisi, että surullisempi, mutta en ehkä ihan niin onnellinen kuin viime vuonna tähän aikaan. Mutta en missään nimessä onnetonkaan.

Rikkaampi vai köyhempi?
- Aina yhtä köyhä.

Mitä olisit toivonut tekeväsi enemmän?
- Ehkä jonkinlainen kunnosta huolehtiminen olisi ollut paikallaan.

...entä vähemmän?
- Syönyt.

Miten aiot viettää joulun?
- Perinteisesti vanhempien luona.

Jos voisit mennä ajassa taaksepäin ja muuttaa yhden hetken menneestä vuodesta, mikä se olisi?
- Ei kai siitä parane mennä mitään kuitenkaan muuttelemaan. En luopuisi edes niistä asioista, jotka eivät sitten loppujen lopuksi menneet niinkuin odotin.

Rakastuitko vuonna 2010?
- Olen aika arka käyttäämään sanaa rakastuminen, mutta yksi oli tärkeääkin tärkeämpi. Sanoisin jopa että rakas. Ihminen, ystävä.. mitä lie. Kunnes se oli idiootti ja sitten siitä ei enää puhuta. (huomaatteko kuinka hyvin osaan olla puhumatta siitä? toisaalta, tämä kysely tavallaan pakottaa siihen)

Kuinka monta yhden illan juttua sinulla oli?
- No miten sen nyt ottaa. Oli se yksi yö Ihastuspojan kanssa, mutta en jotenkin miellä sitä yhden yön jutuksi. Se oli vaan kaksi ystävystä, jotka yhtenä iltana sattuivat alkoholin vaikutuksen alaisena vähän pussailemaan ja nukkumaan vieretysten. Ehkä se oli yhden yön juttu silti, mutta erilainen sellainen.

Mikä oli mieluisin tv-sarja, jota seurasit?
- Gilmoren tytöt ja Big bang theory.

Vihaatko tällä hetkellä ketään, jota et vihannut viime vuonna samaan aikaan?
- En vihaa. Olen pettynyt ja vihainen (en tosin enää niin paljoa, se menee ohi), mutta en vihaa.

Mikä oli paras lukemasi kirja?
- Olen lukenut vuoden aikana niin paljon kirjoja. Aikamatkustajan vaimo oli loistava. Linnunrata-trilogian kuudes osa Vielä yksi juttu... oli hyvä, kun pääsi yli siitä, että se on väärän kirjailijan kirjoittama. Kirjavaras oli jännittävällä tavalla erilainen. Sinisilmä oli erilaista Joanne Harrisia kuin mihin olen tottunut, mielenkiintoinen.

...entä musiikillinen löytö?
- The Dwyers ja Versus All (tuolta Versus All'in nettisivuilta on muuten mahdollista ladata ilmaiseksi bändin koko levy, suosittelen!)

Mitä halusit ja sait?
- Lämpimän kesän!!

Mitä halusit, muttet saanut?
- Näissä kysymyksissä käännetään oikein puukkoa haavassa.. Oisko tähän kohtaan oikea vastaus taas se, josta ei puhuta.

Mikä oli vuoden suosikkielokuvasi?
- Liisa Ihmemaassa oli eka 3D-elokuvani, se oli hieno. The Imaginarium of Doctor Parnassus. Mr Nobody. Niin ja tietysti Pan's Labyrinth! Minulle uusi elokuva tänä vuonna.

Mitä teit syntymäpäivänäsi?
- Kävin töissä. Illalla kahvittelin yhden kaverin kanssa.

MUUTA:

Kuinka monta ihmistä olet suudellut vuoden aikana?
- Kolmea. Pistin yhdellä viime vuotta paremmaksi.

Oletko joutunut tappeluun?
- En tietenkään.

Oletko tehnyt mitään luvatonta vuoden aikana?
- En mitään punaisia päin kävelemistä pahempaa.

Oletko juonut "perseitä"?
- En harrasta.

Oletko tehnyt jotain, mitä olet katunut kauan jälkeenpäin?
- En. Katuminen on turhaa. Tehty mikä tehty.


torstai 9. joulukuuta 2010

Still Beautiful


Jei, sain palkinnon! Ihana Yllätystyttö kaivautui onneksi esiin kolostaan taas bloggailemaan ja jakoi heti palkintoja. Kiitos kaunis.

Tämän kanssa tuli se juttu, että pitäisi kertoa seitsemän asiaa itsestään. Minähän olen kerran sen jo tehnyt, mutta ei kai seitsemän lisäasiaa ole pahitteeksi.

Katsotaanpa mitä sitä keksitään..

1. Työasentoni läppärin kanssa on tosi ergonominen. Istun sohvalla, jalat pöydällä, läppäri sylissä. Hiukan väsyneenä valahdan vielä sellaiseen puolimakaavaan asentoon, jotta saan nojattua pääni selkänojaan.

2. Olen jonkinverran taikauskoinen. Puhallan irronneita ripsiä ja esitän niille toiveita. Kuten myös tähdenlennoille. En pidä siitä, että pahoista asioista lasketaan leikkiä, koska se on ikäänkuin asioiden manaamista käymään toteen.

3. Jos pitäisi keksiä yksi hyvä puoli talvesta, se olisi ehdottomasti se, että ulos lähtiessä ei ole samanlaisia paineita "näyttää hyvältä" kuin kesällä, koska se kaikki piilotetaan paksujen takkien, huivien ja pipojen alle.

4. Minä höpisen ja mutisen ääneen yksikseni kotona. Ja laulan musiikin mukana. Viime aikojen bravuurinumeroni on ollut Avenged Sevenfoldin Tonight the world dies.

5. Minulla ei ole kotona yhden yhtä kukkasta tai viherkasvia. En tiedä miksei, en vaan ole hankkinut. Minulla oli muutama kukkanen edellisessä elämässä, mutta erossa en ottanut niitä mukaani kun lähdin.

6. Pelkään joskus pimeässä. Silloin tällöin joudun jättämään keittiön liesituulettimen pikkuvalon yöksi päälle, jos olen tarpeeksi hötkyllä päällä, että säpsähtelen kaikkia ääniä ja muka silmänurkasta näkemiäni häilyntöjä.

7. Näin viime yönä unta Kesäpojasta. Pelastin sen jostain voimakkaasti virtaavasta vedestä (en tiedä miten se oli joutunut sinne) ja sitten vain maattiin jossain maassa hiljaa sylikkäin pitkän aikaa, kun se oli kylmissään ja säikähtynyt (jostain syystä se ei kuitenkaan ollut yhtään märkä). Se tuntui vähän liian todelta taas. Huoh.
Eikä asiaa yhtään helpottanut se, että oikeasti aamulla töissä, heti lähes ensitöikseni melkein tupsahdin sen syliin, kun se tuli kulman takaa yllättäen vastaan. Tuplahuoh.





sunnuntai 5. joulukuuta 2010

100 kirjaa x 2


Löysin Ofelian blogista tällaisen kirjahaasteen. Listassa on 100 kirjaa, jotka ihmisen pitäisi kai elämänsä aikana lukea ja tehtävänä on lihavoida ne kirjat, jotka on itse lukenut. Listoja on kaksi, BBC:n englanninkielinen versio ja sitten suomalainen lista, josta löytyy kotimaisiakin kirjoja.

Aloitetaan BBC:n listasta:

1. Pride and Prejudice – Jane Austen
2. The Lord of the Rings – JRR Tolkien
3. Jane Eyre – Charlotte Bronte
4. Harry Potter series – JK Rowling
5. To Kill a Mockingbird – Harper Lee
6. The Bible
7. Wuthering Heights – Emily Bronte
8. Nineteen Eighty Four – George Orwell
9. His Dark Materials – Philip Pullman
10. Great Expectations – Charles Dickens
11. Little Women – Louisa May Alcott (tahtoisin sanoa, että olen lukenut tämän joskus lapsena, mutta en muista varmaksi)
12. Tess of the D'Urbervilles – Thomas Hardy
13. Catch 22 – Joseph Heller
14. Complete Works of Shakespeare
15. Rebecca – Daphne Du Maurier
16. The Hobbit – JRR Tolkien
17. Birdsong – Sebastian Faulks
18. Catcher in the Rye – JD Salinger
19. The Time Travellers Wife – Audrey Niffenegger
20. Middlemarch – George Eliot
21. Gone With The Wind – Margaret Mitchell
22. The Great Gatsby – F Scott Fitzgerald
23. Bleak House – Charles Dickens
24. War and Peace – Leo Tolstoy
25. The Hitch Hiker’s Guide to the Galaxy – Douglas Adams
26. Brideshead Revisited – Evelyn Waugh
27. Crime and Punishment – Fyodor Dostoyevsky
28. Grapes of Wrath – John Steinbeck
29. Alice in Wonderland – Lewis Carroll
30. The Wind in the Willows – Kenneth Grahame
31. Anna Karenina – Leo Tolstoy
32. David Copperfield – Charles Dickens
33. Chronicles of Narnia – CS Lewis
34. Emma – Jane Austen
35. Persuasion – Jane Austen
36. The Lion, The Witch and The Wardrobe – CS Lewis
37. The Kite Runner – Khaled Hosseini
38. Captain Corelli’s Mandolin – Louis De Berniere
39. Memoirs of a Geisha – William Golden
40. Winnie the Pooh – AA Milne
41. Animal Farm – George Orwell
42. The Da Vinci Code – Dan Brown
43. One Hundred Years of Solitude – Gabriel Garcia Marquez
44. A Prayer for Owen Meaney – John Irving
45. The Woman in White – Wilkie Collins
46. Anne of Green Gables – LM Montgomery
47. Far from the Madding Crowd – Thomas Hardy
48. The Handmaids Tale – Margaret Atwood
49. Lord of the Flies – William Golding
50. Atonement – Ian McEwan
51. Life of Pi – Yann Martell
52. Dune – Frank Herbert
53. Cold Comfort Farm – Stella Gibbons
54. Sense and Sensibility – Jane Austen
55. A Suitable Boy – Vikram Seth
56. The Shadow of the Wind – Carlos Ruiz Zafon
57. A Tale Of Two Cities – Charles Dickens
58. Brave New World – Aldous Huxley
59. The Curious Incident of the Dog in the Night-time – Mark Haddon
60. Love in the time of Cholera – Gabriel Garcia Marquez
61. Of Mice and Men – John Steinbeck
62. Lolita – Vladimir Nabokov
63. The Secret History – Donna Tartt
64. The Lovely Bones – Alice Sebold
65. Count of Monte Cristo – Alexandre Dumas
66. On the Road – Jack Kerouac
67. Jude the Obscure – Thomas Hardy
68. Bridget Jones’s Diary – Helen Fielding
69. Midnight’s Children – Salman Rushdie
70. Moby Dick – Herman Melville
71. Oliver Twist – Charles Dickens
72. Dracula – Bram Stoker
73. The Secret Garden – Frances Hodgson Burnett
74. Notes from a Small Island – Bill Bryson
75. Ulysses – James Joyce
76. The Bell Jar – Sylvia Plath
77. Swallows and Amazons – Arthur Ransome
78. Germinal – Emile Zola
79. Vanity Fair – William Makepeace Thackeray
80. Possession – AS Byatt
81. A Christmas Carol – Charles Dickens
82. Cloud Atlas – David Mitchell
83. The Colour Purple – Alice Walker
84. The Remains of the Day – Kazuo Ishiguro
85. Madame Bovary – Gustave Flaubert
86. A Fine Balance – Rohinton Mistry
87. Charlotte's Web – EB White
88. The Five People You Meet In Heaven – Mitch Albom
89. Adventures of Sherlock Holmes – Sir Arthur Conan Doyle
90. The Faraway Tree collection – Enid Blyton
91. Heart of Darkness – Joseph Conrad
92. The Little Prince – Antoine de Saint Exupery
93. The Wasp Factory – Iain Banks
94. Watership Down – Richard Adams
95. A Confederacy of Dunces – John Kennedy Toole
96. A Town Like Alice – Nevil Shute
97. The Three Musketeers – Alexandre Dumas
98. Hamlet – William Shakespeare
99. Charlie & the Chocolate Factory – Roald Dahl
100. Les Miserables – Victor Hugo

19/100 jos laskin oikein.
Paljon on siis vielä luettavaa!

Sitten suomalainen versio:

1. Mika Waltari - Sinuhe Egyptiläinen
2. J.R.R. Tolkien - Taru sormusten herrasta
3. Väinö Linna - Tuntematon sotilas
4. Aleksis Kivi - Seitsemän veljestä
5. Väinö Linna - Täällä Pohjantähden alla 1-3
6. Agatha Christie - 10 pientä neekeripoikaa
7. Fjodor Dostojevski - Rikos ja rangaistus
8. Anne Frank - Nuoren tytön päiväkirja
9. Douglas Adams - Linnunradan käsikirja liftareille
10. Astrid Lindgren - Veljeni Leijonamieli
11. Antoine de Saint-Exupéry - Pikku Prinssi
12. J.K. Rowling - Harry Potter -sarja
13. Gabriel García Márquez - Sadan vuoden yksinäisyys
14. George Orwell - Vuonna 1984
15. Veikko Huovinen - Havukka-ahon ajattelija
16. Elias Lönnrot - Kalevala
17. Jane Austen - Ylpeys ja ennakkoluulo
18. Sofi Oksanen - Puhdistus
19. Astrid Lindgren - Peppi Pitkätossu
20. Mihail Bulgakov - Saatana saapuu Moskovaan
21. Richard Bach - Lokki Joonatan
22. Umberto Eco - Ruusun nimi
23. Tove Jansson - Muumipeikko ja pyrstötähti
24. J. & W. Grimm - Grimmin sadut I-III
25. Dan Brown - Da Vinci -koodi
26. Enid Blyton - Viisikko-sarja (ainakin luin niitä tosi paljon joskus lapsena, en nyt voi sataprosenttisesti vannoa, että olen lukenut ihan kaikki, mutta ainakin melkein)
27. Anna-Leena Härkönen - Häräntappoase
28. Ernest Hemingway - Vanhus ja meri
29. Goscinny - Uderzo - Asterix-sarja
30. John Irving - Garpin maailma
31. Louisa May Alcott - Pikku naisia (tää oli jo tuolla ekassa listassa epävarma, en muista olenko lukenut)
32. Victor Hugo - Kurjat
33. C.S. Lewis - Narnian tarinat
34. A.A. Milne - Nalle Puh
35. Henri Charriete - Vanki nimeltä Papillon
36. Alexandre Dumas - Kolme muskettisoturia
37. Emily Bronte - Humiseva harju
38. William Golding - Kärpästen herra
39. Juhani Aho - Rautatie
40. Leo Tolstoi - Anna Karenina
41. Frank McCourt - Seitsemännen portaan enkeli
42. Arthur C. Clarke - Avaruusseikkailu 2001
43. J.D. Salinger - Sieppari ruispellossa
44. Charlotte Brontë - Kotiopettajattaren romaani
45. Kurt Vonnegut - Teurastamo 5
46. Isaac Asimov - Säätiö
47. Aapeli - Pikku Pietarin piha
48. Leo Tolstoi - Sota ja rauha
49. Mauri Kunnas - Koiramäen talossa
50. Margaret Mitchell - Tuulen viemää
51. Nikolai Gogol - Kuolleet sielut
52. Albert Camus - Sivullinen
53. Kirsi Kunnas - Tiitiäisen satupuu
54. Hergé - Tintti-sarja
55. Miquel Cervantes - Don Quijote
56. Eduard Uspenski - Fedja-setä, kissa ja koira
57. Mark Twain - Huckleberry Finnin seikkailut
58. Johanna Sinisalo - Ennen päivänlaskua ei voi
59. Herman Hesse - Lasihelmipeli
60. Günther Grass - Peltirumpu
61. Jostein Gaarder - Sofian maailma
62. Leon Uris - Exodus
63. Lucy M. Montgomery - Pieni runotyttö
64. Ilmari Kianto - Punainen viiva
65. Franz Kafka - Oikeusjuttu
66. Guareschi Giovanni - Isä Camillon kylä
67. Lewis Caroll - Liisan seikkailut ihmemaassa
68. John Steinbeck - Eedenistä itään
69. Kari Hotakainen - Juoksuhaudantie
70. Paulo Coelho - Istuin Piedrajoen rannalla ja itkin
71. Jules Verne - Maailman ympäri 80 päivässä
72. Risto Isomäki - Sarasvatin hiekkaa
73. Jaroslav Hasek - Kunnon sotamies Svejk maailmansodassa
74. Giovanni Boccaccio - Decamerone
75. Oscar Wilde - Dorian Grayn muotokuva
76. Milan Kundera - Olemisen sietämätön keveys
77. Homeros - Odysseia
78. Peter Hoeg - Lumen taju
79. Arthur Conan Doyle - Baskervillen koira
80. William Shakespeare - Hamlet
81. Eino Leino - Helkavirsiä-sarja
82. Stieg Larsson - Miehet, jotka vihaavat naisia
83. Yrjö Kokko - Pessi ja Illusia
84. Thomas Harris - Uhrilampaat
85. Raymond Chandler - Syvä uni
86. Jean M. Untinen-Auel - Luolakarhun klaani
87. Deborah Spungen - Nancy
88. Stephen King - Hohto
89. Laura Ingalls Wilder - Pieni talo preerialla
90. Laila Hietamies - Hylätyt talot, autiot pihat
91. Aino Suhola - Rakasta minut vahvaksi
92. Aleksandr Solzhenitsyn - Vankileirien saaristo
93. Mikael Niemi - Populäärimusiikkia Vittulajänkältä
94. Timo K. Mukka - Maa on syntinen laulu
95. Juha Vuorinen - Juoppohullun päiväkirja
96. Kjell Westö - Missä kuljimme kerran
97. Veijo Meri - Manillaköysi
98. Maria Jotuni - Huojuva talo
99. Juha Itkonen - Anna minun rakastaa enemmän
100. Jan Guillou - Pahuus

31/100
Tää menikin jo vähän paremmin, mutta silti vielä niin paljon luettavaa!

Taidankin tästä lähteä kirjastoon heti seuraavana arkipäivänä.

Ja hei, haastetta saa mieluusti jatkaa ja olis kiva jos huikkaisit kommenttiboksiin, jos teet tämän.


perjantai 3. joulukuuta 2010

Fly away on my zephyr


Tiesittekö, että flyer eli flaijeri eli lentolehtinen voi olla suomeksi myös lennäkki? Minä en tiennyt ennenkuin aloin lukea Guns'n'Rosesista kertovaa Watch you bleed-kirjaa. Siinä suomentaja toistuvasti käyttää sanaa lennäkki. Tyypit jakelee lennäkkejä mainostaakseen keikkojaan. Kuulostaa typerältä.


keskiviikko 1. joulukuuta 2010

Rinkelitarjoilu


  • Turhautuneen näköinen nuori poika jakeli keskustorilla, tänään Tampereella avatun Levykauppa Äxän, mainoksia. Kaikki ihmiset kävelivät ohi jalkoihinsa katsellen, eikä kukaan huolinut mainosta. Poika näytti ihan aidosti ilahtuneelta, kun otin jo usean askeleen päästä siihen katsokontaktin, jotta se tajuaisi, että minä huolin kyllä sen lappusen. Kiitinkin vielä.
  • Seppälän joulunalusmyynnin yöasut ovat aina ihan liian houkuttelevia. Sorruin tänään ostamaan kahdet ihanat pyjamat. Joku voisi luulla, että se on ihan sama millaisissa vaatteissa sitä nukkuu, mutta ei se niin ole. Mukavat ja pehmeät yövaatteet on kaiken a ja o. Exäni ei tajunnut muuten ollenkaan, miksi nukkumaan mennessä pitää pukea päälle.
  • Se, josta ei enää puhuta, huuteli facebookissa eilen ihmisten puhelinnumeroiden perään, kun oli hukannut puhelimensa. En laittanut omaani. Eipähän ole sitten sitä vaaraa, että se humalapäissään keskellä yötä kuvittelisi yhtäkkiä taas ikävöivänsä minua ja haluaisi kertoa sen (sitä ei kylläkään ole tapahtunut tämän viimeisen välirikon myötä, joskus ennen muinoin kyllä). Kaikenlisäksi se oli käynyt aamuyön tunteina tykkäämässä yhdestä kuvastani. Teki mieli huutaa, että ei sinulla ole enää lupaa tykätä minun kuvista, mutta pysyin hiljaa. (ja joo, tiedän, että voisin piilottaa kaikki kuvani siltä tai vaikka heittää koko tyypin pois kavereistani, mutta jotenkin en koe sitä tarpeelliseksi kuitenkaan)
  • Tässä mäkihyppyä televisiosta katsoessani tulin juuri siihen tulokseen, että "jury" on ehkä maailman vaikein sana suomalaisille. Yksi sanoo jury, toinen jyry, kolmas juri, neljäs saattaa sanoa jopa tsuri. Saipa yksi ihminen sen kerran sanottua että juru. Vaikeaa on.