perjantai 17. syyskuuta 2010

Beautiful one


Sain Tiinalta palkinnon. Jei!


Mutta palkinnon myötä tuli myös velvollisuuksia. Pitäisi kertoa seitsemän asiaa itsestään. Eipä ole kauaa, kun väänsin tänne sata asiaa itsestäni ja kuvittelin, että se riittäisi, niin eikö mitä, seitsemän vielä lisää!

Pitäisi myös jakaa tämä seitsemälle eteenpäin, mutta sitä en tee.

Mutta ne seitsemän paljastusta..

1. Haaveilen, että uskaltaisin/voisin/minulla olisi varaa joskus heittäytyä vaikkapa vuodeksi ihan hunningolle. En tekisi töitä, reissaisin vaan ympäri maailmaa. Reppuretkeilyä.

2. Internetin ihmeellisessä maailmassa (esim. facebook) miehen kannattaa paljon ennemmin kehua/kommentoida ottamaani valokuvaa, kuin kuvaa minusta, jos tahtoo tehdä vaikutuksen.

3. Vihaan sanontaa "äänestää jaloillaan".

4. Joskus töissä unohdan, että olen porukan ainoa tyttö. Pojatkin tuntuvat nykyään jo useimmiten unohtavan sen. Alkuaikoina ne varoivat puheitaan minun läsnäollessa, mikä ärsytti minua suuresti, nyttemmin huulenheitto taukohuoneessa on ihan just sellaista, kuin se poikaporukassa yleensä onkin.

5. Minulla on usein tapana näyttää kieltä peilikuvalleni.

6. En ole koskaan oikein oppinut kiroilemaan. Sitä v-alkuista sanaa ette tule koskaan kuulemaan minun suustani, en voi edes kirjoittaa sitä. Joskus jos olen vihainen, niin saatan jotain lievempiä päästää suustani.

7. Pelkään, että joskus vielä alan laulaa julkisella paikalla mp3-soittimesta korviini tulvivan musiikin tahdissa.





1 kommentti:

Mymskä kirjoitti...

Minuunkin tehdään helpommin vaikutus kehumalla ottamaani kuvaa :)