sunnuntai 25. syyskuuta 2011

Finding the new me



Identiteettikriisi pakotti muutokseen, mutta en halua eksyttää vakilukijoita (jos sellaisia enää on?), joten tulkaa tänne: http://puhalluskukkaset.blogspot.com/


torstai 11. elokuuta 2011

---


Muistatteko Kesäpojan? Sitä ei ole näkynyt sen koommin, kun se viime vuoden lopussa lähti töistä pois. Mutta jostain syystä olen viime aikoina ajatellut ja muistellut sitä paljon, vaikka välillä se oli jo vähän unohtunutkin. Kunnes tänään yhtäkkiä näin sen. Aamulla keskustassa. Liian kaukaa ja liian omiin ajatuksiini vaipuneena, ja tajusin sekunnin liian myöhään mitä silmäni näkivät. En voinut muuta kuin katsoa, että siellä se menee ja yhä vaan se näyttää ihan minun näköiseltä. Hämmentävää. Ajatukset onkin sitten olleet vähän karkuteillä lopun päivää. Voihan huoh.


perjantai 29. heinäkuuta 2011

Kesäjuttui


Kesäloma vetelee viimeisiään. Loma on ollut ihana, hauska, kuuma.. ja liian lyhyt. Paljon asioita on jäänyt tekemättä, mitä loman alkaessa vakaasti päätin tekeväni.

Ruisrockreissu Ihastuspojan ja kumppaneiden kanssa sentään tuli tehtyä. Sää suosi, kaikki sujui muutenkin loistavasti ja meillä oli ihan superhauskaa. Jossain vaiheessa kun istuskeltiin kaksin jossain nurmikolla Ihastuspojan kanssa ja puhuttiin työkavereista, se sanoi, minun olevan kyllä jo työystävä. Se oli kivasti sanottu ja sai mielen entistä hymyilevämmäksi.




Sen lisäksi olen käynyt mökillä, pessyt mattoja, tullut siihen tulokseen, että olen liian vanha pesemään mattoja laiturilla polvillaan, kun en seuraavana päivänä meinannut päästä kävelemään. Paarmoille en ollut silti liian vanha, kelpasin ruoaksi kyllä.

Olen myös nauttinut citykesästä, käynyt Arboretumissa ja maailmanpyörässä ja syönyt ulkolounaita. Rakastan kesä-Tamperetta.

Eilen tapasin taas yhden uuden vanhan blogitutun ekaa kertaa. Tai toista, itseasiassa, eka tapaaminen oli pikaisa ja hämmentävä bussipysäkkikohtaaminen joskus aikoja sitten, mutta nyt tavattiin ensimmäistä kertaa ihan tarkoituksella. Ja kylläpä olikin mukavaa, aika vierähti ihan huomaamatta, vaikka ensin vähän jännitti!




Nyt on toisaalta kiva mennä maanantaina taas takaisin töihin, nähdä kaikkia kivoja työkavereita pitkästä aikaa. Toisaalta taas olisi ihanaa jatkaa tätä päämäärätöntä ja helteistä haahuilua vielä pari viikkoa.

Kesä. ♥


perjantai 15. heinäkuuta 2011

keskiviikko 13. heinäkuuta 2011

perjantai 8. heinäkuuta 2011

Summertime, and the living is easy...



Kivoi juttui:

- loma, stockan noutosalaatti ja lounas nurmikolla. Ne jälkkäriks ostetut suklaapäällysteiset karkit ei ollut ehkä ihan loppuun asti mietitty. Puolet pussista suli tunnistamattomaksi mössöksi.

- se kun ehtii nipin napin bussiin, joka ehtii jo nytkähtää liikkeelle, mutta pysähtyy sitten varta vasten ottamaan juuri minut kyytiin ja sisään astuessani huomaan, että se onkin suosikkikuskini, joka sitä ajaa!

- Haloo Helsinki! Harvoin hurahdan bändeihin, joissa on naislaulaja, mutta nyt on niin käynyt. Kuunnelkaa!




keskiviikko 6. heinäkuuta 2011

Ja sit tää kirjottas jotain. Mut otsikkoa en kyllä keksi.


Heiii, löysin täältä tällaisen blogin! Pitäiskö siihen kirjoittaa jotain?

Viime kirjoittamisesta on taas jo aikaa. Ja vaikka mitä on ehtinyt tapahtua. Tai no. Aika vähän itseasiassa, mutta jotain. Kävin Helsingissä. Tapasin ihanat Mymskän ja Yllätystytön. Kuuntelin hyvää rokkia ja katselin kauniita, söpöjä ja ihania rokkimiehiä lavalla.

Nyt on loma. Vieläkö muistatte Ihastuspojan? Perjantaina lähden Turkuun rokkailemaan Ihastuspojan ja parin muun tyypin kanssa. Luulen, että siitä tulee hauskaa.


Kuva on Kalasatamasta. Minulla on ziljoona hyvää kuvaa Dave Grohlista, Michael Monroesta, sen uudesta söpöstä kitaristista Dregenistä (ent. Backyard Babies-mies) ja aina ihanista Von Hertzenin veljeksistä, mutta kyllähän te kaikki tiedätte miltä ne näyttää. Siksi laitoinkin tällaisen tunnelmakuvan. Screenillä taitaa olla Grohlin Dave.

lauantai 21. toukokuuta 2011

Päivä 30: Valinnainen kuva



Jospa sitä nyt tämän viimeisenkin kuvan tästä haasteesta postailisi, niin on sitten tämäkin tehty. Valinnainen kuva on vähän tylsä aihe, enkä jaksanu alkaa penkoa kauheasti arkistoja, joten valitsin yhden vaan uusimmasta päästä.



Siinäpä se. Ensi kerralla sitten jotain ihan muuta. Ehkä.


keskiviikko 18. toukokuuta 2011

Päivä 29: Uusin kuva minusta


Ai niin, täällä on tällainen blogi ja kuvahaastekin vielä kesken. OMG!

Toiseksi viimeinen aihe on siis uusin kuva minusta. Kuva minusta. OMG!

Siitä se ajatus sitten lähti.




PS. Bloggerin viime viikkoiset tökkyröinnit söivät näköjään edellisen postauksen kommentit lopullisesti (OMG!), muuten taisin selvitä melko vähillä vauriolla siitä.


torstai 12. toukokuuta 2011

Päivä 28: Sää


Periaatteessahan tähän voisi laittaa minkä tahansa ulkona otetun kuvan. Siellä on aina jonkinlainen sää. Mutta laitan nyt viime kesältä yhden sään, jonka muistan hyvin.



Kuva on elokuulta Tahmelan rannasta PispalaFolkin aikaan. Ilma oli todella lämmin ja hikinen, ukkonen jytisteli järven takana ja aika iso osa tuosta harmaudesta oli Venäjän metsäpalojen aiheuttamaa savusumua.

Yhdessä vaiheessa valmistauduimme jo pakenemaan paikalta, koska ukkonen tuntui tulevan ihan päälle tosi kovalla voimalla, mutta meni sitten vähän ohi kuitenkin. Onneksi ei siis paettu, ilta oli sitten tosi kaunis, kun ukkosuhka meni ohi.

Yksi viime kesän parhaista päivistä. ♥





tiistai 10. toukokuuta 2011

Omena päivässä pitää känkkäränkän loitolla


Tapahtui kauniina kesäpäivänä.

Kävelin muina miehinä bussipysäkille, kun katseeni kiinnittyi johonkin normaalista poikkeavaan. Mikähän se oikein voisi olla?



Omena! Pakko mennä katsomaan lähempää.



Hei, siellähän on joku viestikin!



Hih!


En ehtinyt antaa omenalle uutta kotia, enkä viedä sitä muualle löydettäväksi, mutta ajattelin edes ikuistaa kohtaamisemme ja jättää sen niille sijoilleen. Toivottavasti joku muu ilahtuu siitä myös.

Kaiken takana siis tämä blogi: http://seikkailevat-esineet.blogspot.com/

Tällaisia olisi kiva löytää lisääkin!

maanantai 9. toukokuuta 2011

lauantai 7. toukokuuta 2011

Päivä 26: Tämä naurattaa aina



Tämä on sellainen kestonauratuskohde. En nyt ehkä pyrskähdä nauruun joka ikinen kerta, kun näen tämän, mutta kyllä se joka kerta pitää lukea ja hiukan se aina hymyilyttää.




Tämä toinen nauratus on ihan uusi juttu, törmäsin tähän vapunviettopaikkakunnallani. Täällä meillä Tampereella autotielle pykättyjä hidasteita kutsutaan hidasteiksi, kylteissäkin. Mutta tämä jotenkin maanläheisempi ilmaisu ilahdutti minua kovasti. Töyssyjähän ne.




torstai 5. toukokuuta 2011

Päivä 25: Kaikessa kiireessä



Valokuvaaminen kiireellä saattaa tuottaa mielenkiintoisia lopputuloksia. Taidetta?




keskiviikko 4. toukokuuta 2011

Päivä 24: Tämä tekee minut iloiseksi



Tämä aihehan käsiteltiin jo kerran, päivässä 10, silloin vastaukseni oli Jaakko & Jay. Vastaus olisi oikeistaan voinut olla musiikki ylipäänsä, ja se juolahti tänäänkin mieleeni, mutta jätän sen nyt käyttämättä, kerta se Jaakko & Jay tavallaan sisälsi jo sen musiikin.

Mutta tässä kuvassa näkyy oikeistaan kolme asiaa, joista tulen iloiseksi. Kivat kengät (kenkäkaupat on vaaranpaikkoja!), valokuvaus ja photoshoppailu (tykkään käsitellä kuvia jännittävän värisiksi ja kaikkea muuta kivaa, mutta en juuri koskaan silti julkaise missään selvästi muokkailtuja kuvia).




tiistai 3. toukokuuta 2011

maanantai 2. toukokuuta 2011

Päivä 22: Tästä olen riippuvainen



Pienen vapputauon jälkeen päästään taas asiaan. Tämän päivän aihe on siis "Tästä olen riippuvainen".

Yksi aika oleellinen juttu, jota ilman ei pysty elämään, on ruoka.




torstai 28. huhtikuuta 2011

Päivä 21: Kun olin pieni


Kun olin pieni tällä tontilla ei ollut kerrostaloja. Tässä oli entisten Amurin puutalojen jäämistöt. Talot oli purettu, mutta kaikenlaista kivijalkaa ja roinaa oli ympäriinsä. Siellä oli kiva käydä seikkailemassa ja leikkimässä. Näiden tyhjien tonttien ohi kulki myös päivittäinen koulutieni ensimmäisinä kouluvuosina. En oikein tarkalleen muista koska näitä kerrostaloja alettiin rakentaa, mutta se oli surullinen tapahtuma. Hyvä leikkipaikka oli poissa. Nyt vanhoista ajoista on muistona enää nämä neljä tolppaa.


Amurin puutaloista on toki jäljellä vielä Työläismuseokortteli, mutta tämä nyt kerrostaloitettu tontti oli käytännössä melkein minun kotipihassa ja siksi lähempänä sydäntä.


keskiviikko 27. huhtikuuta 2011

Päivä 20: Teema "erilaiset"



Tällaiseenkin voi törmätä Tampereella. Kaksi hieman toisistaan poikkeavaa liikeideaa saman katon alla. Hiusmuotoilua ja valokuvataidetta. Kuulostaa hauskalta.



Kuva kannattaa klikata isommaksi, että näkee paremmin tekstitkin.


maanantai 25. huhtikuuta 2011

Päivä 19: Täällä minä asun


Tuolla minä asun, sateenkaaren alla


Kuva ei ole uusi, tuon epämääräisen kasan paikallekin on jo rakennettu.

sunnuntai 24. huhtikuuta 2011

lauantai 23. huhtikuuta 2011

Päivä 17: Hetki



Se hetki, kun kesäsade on juuri lakannut ja koko luonto tuoksuu ja näyttää raikkaalle..




perjantai 22. huhtikuuta 2011

Päivä 16: Mustavalkoinen omakuva



Saako laittaa toisen kuvan samana päivänä, kun on kerta sellainen fiilis? Ei se mitään, laitan silti. Tämä on niin ikuisuuspitkä projekti, etten jaksa odottaa huomiseen asti seuraavan kuvan julkaisua, kun kerta keksin jo, minkä laitan.




Ette kai te kuvitelleet, että yhäkään näyttäisin naamaani täällä?


Päivä 15: Rakkaus



Rakkaus on vaikea asia kuvattavaksi yhdellä valokuvalla. Mutta tämä kuva nyt vaan pompsahti silmille, enemmän kuin muut kuvat, aihetta miettiessäni.


Ja ei, tämä ei todellakaan tarkoita sitä, että rakastaisin talvea! Tai Turkua. Tai mitään muutakaan tässä kuvassa näkyvää. No, paitsi tietysti aurinkoa. Tämä on enemmän sellainen henkimaailman juttu, jota ei varmaan kukaan muu tajua kuin kuvan ottaja, eli minä itse. Haha.


torstai 21. huhtikuuta 2011

Päivä 14: Talvikuva


Talvikuvia tuleekin oikein kaksi kappaletta. Molemmin puolin kannasta.

Ekassa kuvassa ollaan Tammerkosken alkulähteillä, Mältinrannassa. Näiltä nurkilta se lähtee laskemaan Näsijärvestä kohti Pyhäjärveä.



Ja toisessa kuvassa ollaan sitten siellä Pyhäjärven puolella. Koskihan laskee tosin Ratinan suvantoon, tämä kuva on Viinikanlahdelta. Mutta kyllä ne vedet tännekin asti tulee, ennemmin tai myöhemmin. Vierivä vesi ei sammaloidu. Eikun..


Ja hei, kuvien isommaksi klikkaaminen on ihan kivaa!

keskiviikko 20. huhtikuuta 2011

maanantai 18. huhtikuuta 2011

Päivä 12: Arkeni


Arkinen aherrus alkaa aamulla auringonnousun aikaan.



Kuva on otettu tänä aamuna.


sunnuntai 17. huhtikuuta 2011

Päivä 11: Hullua


Kaikki hulluus ei aina ole pahasta. Joskus rokkikeikoilla bändin tai yleisön meno saattaa äityä melko hulluksikin. Se on sellaista positiivista hulluutta.





Kuopiolaista hulluutta Tampereelle toi bändi nimeltään Nugget Nemesis.


perjantai 15. huhtikuuta 2011

Päivä 10: Tämä tekee minut iloiseksi


Maailmassa on paljon asioita, jotka tekevät minut iloiseksi, mutta kaikkia niitä ei voi kuvata. Yksi kuvauskelvollinen asia, joka tekee takuuvarmasti iloiseksi on tietysti Jaakko & Jay!



Siitä on jo ihan liian kauan, kun olen viimeksi nähnyt pojat livenä. Toivottavasti kesä tuo taas tullessaan ihania, iloisia Jaakko & Jay-keikkoja! ♥


torstai 14. huhtikuuta 2011

Päivä 9: Päivän asu


En omista henkilökohtaista asukuvaajaa.
En omista lattiaan asti ulottuvaa peiliä, jonka kautta olisi helppo saada koko tyttö jalkoja myöten kuvaan.
En jaksanut alkaa säätää automaattilaukaisun kanssa.
Päivän virallinen asu oli tylsä: farkut, t-paita, huppari ja tennarit.
Siksipä saattekin mieluummin päivän kotiasun.
Tämän näköisenä hillun täällä juuri nyt.
Paidassa lukee "Love, Hope & Peace"
Huomaa mätsäävä kynsilakka.



keskiviikko 13. huhtikuuta 2011

Päivä 8: Suosikkikuva


Oikeissa suosikkikuvissani on suosikki-ihmisiäni, joten en voi niitä tänne laittaa, mutta ihmisettömistä kuvistani yksi ehdoton lempparini on tämä:




tiistai 12. huhtikuuta 2011

Saving a tree



Tänään ollaan kuvahaasteen päivässä 7. Kuva, jota en koskaan ole julkaissut. Arvatkaa kuinka paljon sellaisia kuvia löytyy koneeltani? Paljon! Mutta valitsin nyt yhden ihan uusimmasta päästä, jonka olen käsitellyt julkaisukuntoonkin asti, mutta jättänyt sitten koneelle hengailemaan, odottelemaan parempia aikoja tai jotain.




Tykkään tästä kuvasta. Tai tuosta asetelmasta. Näin siinä heti muutakin kuin pelkän kuvattavan puun. Se suorastaan huutaa jotain "pelastakaa puut"- tai "puuta pelastamassa"-tyyppistä hauskaa mielikuvaa ja sanomaa.


maanantai 11. huhtikuuta 2011

Päivä 6: Teema "vihreä"


Vihreän teeman kuvan valitseminen oli yllättävän vaikeaa, syystä että ensin ajattelin, etten mene siitä missä aita on matalin ja valitse vihreää luontokuvaa. Mutta sitten muutin mieleni ja luontokuvalla mennään.



Ps. kuva kannattaa klikata isommaksi

lauantai 9. huhtikuuta 2011

Päivä 5: Vanha kuva


Tästä ei kuva paljon vanhemmaksi voi mennä. Siis digikuva, paperikuvia toki olisi vaikka kuinka paljon vanhempia. Tämä kuva on otettu marraskuussa 2006. Lähes ensimmäisiä kuvia ihan ekasta digikamerastani. Itseasiassa, jos tarkkoja ollaan, niin seitsemäs kuva mitä kameralla on otettu.



Ja kuvassahan on tietysi makuuhuoneeni kattolamppu. Pitäähän sitä tytön saada nukkua tähtitaivaan alla. Tavalla tai toisella.


perjantai 8. huhtikuuta 2011

Päivä 4: Harrastus


Olen ollut mahapöpön kourissa pari päivää, olo on heikko, enkä oikein jaksanut panostaa tämän kertaiseen kuvaan, mutta tällä mennään. Valokuvaus on kai ainoa puuhastelemani juttu, jota voi kutsua harrastukseksi.



Kuva on toteutusteknisistä syistä otettu kännykän kameralla.


keskiviikko 6. huhtikuuta 2011

Päivä 3: Perheenjäsen



Minä ja sisko.


Minä vasemmalla, Tiina oikealla.


maanantai 4. huhtikuuta 2011

Päivä 2: Suosikkitavara


Suosikkitavara. Ei minulla ole suosikkitavaroita. Tykkään kaikista tavaroistani, siksi ne on minun. Mutta kirjat on kyllä vähän sellaisia aarteita ja silmäteriä minulle. Saatan ehkä vähän ahdistua, jos joku niistä on poissa kotoa (=lainassa) pidempään. Tykkään kaikista kirjoistani! Yksi miesihminen ehdotti kerran hyllytilaongelmaani ratkaisuksi, että kirjat voi viedä divariin. Divariin! Ihan sydämestä riipaisi moinen ajatus.

Kirjojen kaverina hyllyssä on ehkä hyllyni kaunein esine, kivisydänkirjatuki. Se painaa kuin synti ja pitää kirjat ojennuksessa.




sunnuntai 3. huhtikuuta 2011

Hey, it's me!


Blogihiljaisuus rikkoutuu, koska lupasin osallistua Tiinalasta bongaamaani kuvameemiin. Tarkoituksena on julkaista 30 kuvaa valmiiksi annetuista aiheista. En lupaa, että varmasti saisin ne 30 kuvaa tänne peräkkäisinä päivinä, mutta yritän. Ja tässäpä ne aiheet:

Päivä 1: Omakuva
Päivä 2: Suosikkitavara
Päivä 3: Perheenjäsen
Päivä 4: Harrastus
Päivä 5: Vanha kuva
Päivä 6: Teema “vihreä”
Päivä 7: Kuva jota en koskaan julkaissut
Päivä 8: Suosikkikuva
Päivä 9: Päivän asu
Päivä 10: Tämä tekee minut iloiseksi
Päivä 11: Hullua
Päivä 12: Arkeni
Päivä 13: Teema “valo”
Päivä 14: Talvikuva
Päivä 15: Rakkaus
Päivä 16: Mustavalkoinen omakuva
Päivä 17: Hetki
Päivä 18: Tunteet
Päivä 19: Täällä minä asun
Päivä 20: Teema “erilaiset”
Päivä 21: Kun olin pieni
Päivä 22: Tästä olen riippuvainen
Päivä 23: Kesäkuva
Päivä 24: Tämä tekee minut iloiseksi
Päivä 25: Kaikessa kiireessä
Päivä 26: Tämä naurattaa aina
Päivä 27: Teema ”kaksi”
Päivä 28: Sää
Päivä 29: Uusin kuva minusta
Päivä 30: Valinnainen kuva

Jostain syystä päivinä 10 ja 24 on sama aihe, katsotaan miten niiden käy. Ehkä keksin toiseen uuden aiheen, ehkä en. Mutta tämän päivän kuva on kuitenkin omakuva, joten tästä se lähtee, olkaapa hyvät!




tiistai 15. helmikuuta 2011

The road goes ever on


Tylsyyden multihuipennus on tajuta kirjoittavansa niin kurjaa blogia, ettei itsekään viitsisi lukea sitä.

keskiviikko 9. helmikuuta 2011

Aivoasiaa



Aamulehti (paperiversio, en voi siis linkata juttuun) väitti tänään ihan pokkana, että ihmisaivot painaisivat neljäsosan ihmisen kokonaispainosta. Miettikääpä, 80 kiloisen henkilön aivot painaisi siis 20 kiloa. Itselläni alkoi kellot soida heti päässä, kun luin tämän ja aloin miettiä, että eihän se voi pitää paikkaansa. En tiedä missä tuonkin toimittajan aivot on olleet, kun se on kirjoittanut tuon neljäsosan faktana.

Asiasta työkavereiden kanssa keskustellessa mietimme sitä, että kuinka paljon lehti voikaan kirjoittaa asioita faktoina ja ihmiset mukisematta nielevät asiat, sen enempää ajattelematta voiko se olla niin.

Oikea vastaus tähän aivojen kokoon on muuten n. 2 prosenttia ihmisen painosta. Aikuisen miehen aivot painavat keskimäärin 1424 grammaa, mutta paino alenee iän myötä 1395 grammaan. Naisen aivot painavat n. 1265 grammaa, alenemisesta ei wikipedian jutussa sanota mitään.

Pienemmät aivot ei tietenkään tarkoita, että naisen päässä olisi vähemmän tietoa tilanpuutteen takia. Naisten aivoissa on tietysti enemmän tietoa, mutta paremmin järjesteltynä ja tiivistettynä. Nih.

lauantai 5. helmikuuta 2011

Paavon kevät - helmikuu


Tänään klo. 10.30 Paavon maailma näyttää harmaalta. Lämpötila ulkona on -2°C ja lunta sataa hiljalleen.