tiistai 26. lokakuuta 2010

Tavaroiden taikamaailma seikkailuun kutsuu sinua


Minulla on paha taipumus kiintyä esineisiin aina ihan liiaksi. Kuppeihin, kippoihin, puhelimiin, autoihin.. mitään en tahtoisi heittää pois, mistään en tahtoisi luopua. Ja sen kyllä huomaa, kun katsoo kaappeihini.

Minulla on tallessa kaikki vanhat itse uutena ostamani puhelimet, paitsi yksi, jonka eräs kelvoton ex-poikaystävä hukkasi. Ja se kaivelee yhä. Autoista luopumisen vaikeus on ollut vähän autokohtaista, viimeisimmän rotiskon takavalojen hävitessä horisonttiin huokaisin helpotuksesta, mutta oli yksi erittäin söpö pieni auto, josta en olisi tahtonut ikimaailmassa luopua, mutta ystäväpojat olivat sitä mieltä, että sitä ei enää korjata. Paitsi ehkä ostamalla kokonaan uusi moottori. Ja sen ympärille kokonaan uusi kori.

Pari viikko sitten ostin itselleni uuden kameran, jolloin vanha tietysti kävi hyödyttömäksi. Ankaran pohdinnan jälkeen tulin siihen tulokseen, että kamera olisi onnelllisempi käytössä, kuin hyllylläni pölyttymässä, joten päätin että sen on aika päästä uuteen kotiin. Onneksi tiesin kuka on kameraa vailla. Ihastuspoika! Joten myin vanhan kameran ystävähintaan sille. Luopuminen ei ollut ehkä ihan niin raskasta, kun tiedän sen päässeen hyviin käsiin!


sunnuntai 24. lokakuuta 2010

Today will be better


Villasukka sai eilen osuman hiusväristä. En tiedä lähteekö se pois pesussa. Mitä tästä opimme? Kauneuden eteen pitää kärsiä, vaikka sitten palelevin varpain.

Olen kiinnittänyt huomiota siihen, että usein kun ajaudun kiinnostumaan/silmäpeliin jonkun miehen puolikkaan kanssa, niin ei mene aikaakaan, kun sen hiukset saavat uuden ilmeen. Näin kävi aikanaan Ihastuspojan kanssa sekä myös Herra B:n, joka hetkeksi vaihtoi kampaustyyliä. Sittemmin se palasi vanhaan tuttuun. Ja sama kävi Kesäpojan kanssa. Sattumaako vai ovatko miehet ihan yhtä turhamaisia kuin naiset, että jokin sutinantynkä saa haluamaan jotain uudistusta myös ulkonäköön?

Tiedän myös, että tästä viime viikkojen suostakin noustaan taas loppujen lopuksi ehjin nahoin ylös. Sen tietää siitä, kun tajuaa surullisuuden ja apaattisuuden muuttuneen vihaisuudeksi sitä tiettyä henkilöä kohtaan. Kun sen sijaan, että toivoisi sen soittavan, ei haluakaan olla missään tekemisissä sen kanssa.

Life goes on.



lauantai 23. lokakuuta 2010

perjantai 22. lokakuuta 2010

The truth is out there


Päivän hyväntahtoisen huvituksen järjesti tänään eilinen aamulehti, jossa oli eri ikäisiltä lapsilta kyselty, että mihin rahaa voi säästää ja mihin tuhlata.

Suurin osa vastaajista halusi säästää esim. leluihin, peleihin, kännykkään, tietokoneeseen, autoon ja muuhun sellaiseen. Ja tuhlasivat mm. karkkiin, vaatteisiin ja hauskan pitoon. Mutta Paavon, 7 vee, mukaan säästää voi lompakkoon tai pankkiin. Ja samaisen Paavon mukaan tuhlata kannattaa kaikkeen hienoon, vaikka työkoneisiin, kuten tiehöylään!

Hyvä Paavo!


keskiviikko 20. lokakuuta 2010

So when I got away I only kept my scars


PAM(Palvelualojen ammattiliitto) lähestyi minua kirjeellä, joka alkaa iloisesti "Hei nuorisojäsen!" En oikein tiennyt itkeäkö vai nauraa. Lähempi asiaan tutustuminen paljasti, että Pamin kriteereiden mukaan kaikki alle 31-vuotiaat kuuluu nuorisoon. Mutta minä en kyllä sittenkään enää mitenkään päin istu siihen ryhmään. Olenhan nyt viikon verran ollut jo 35.

Viikko kolmevitosena on saanut minut vakuuttuneeksi, että kolmenelosena oli kivempaa. Minä en yleensä harrasta rumia sanoja, mutta nyt taidan sanoa ihan suoraan, että minulla on ollut aika paska viikko. Paitsi lauantain Jaakko & Jay ja Disco Ensemble Klubilla olivat onnellisia hetkiä, jolloin ajatukset olivat vaan siinä musiikissa. Ja töissä maailman parhaat työkaverit ovat piristäviä. Ja Kesäpoika (siis työkaveri sekin). Sääli, että se on varattu. Mutta työpäivien jälkeen olen vaan maannut sohvalla ja huokaillut.

No, kolmevitosella on vielä vuosi aikaa todistaa, että sekin on ihan hyvä ikä.

sunnuntai 17. lokakuuta 2010

Enter the night with steps faster than before




Eilen Klubilla Disco Ensemblea katsomassa. ♥
Vasemman puoleisilla (mies)tennareilla ei ole mitään tekemistä kanssani, mutta eikö näytäkin siltä, että minun tennareiden vieressä olisi kuin luotu paikka toisille samanmoisille?

lauantai 16. lokakuuta 2010

I don't believe in fairytales and no one wants to go to hell


Paha blogikarma jatkuu. Varmaan olen ennenkin sanonut, että jos kirjoitan tänne jostain ihmisestä, niin kaikki menee sen jälkeen pieleen.

Yhden ihmisen piti tulla viikonlopuksi luokseni. Sen ihmisen, josta tykkäämisessä ei alunperinkään ollut mitään järkeä. No, ei se tule. Vaikka sen syy ja selitys oli varsin järkeenkäypiä, niin silti joku ääni pääni sisällä huutaa, että mistä minä tiedän, ettei se vaan keksinyt sitä. Ehkä se ei oikeasti koskaan halunnutkaan tulla. (vaikka se itse alunperin kyllä ehdotti sitä tulemista ja se itse aloitti ensin kaikki tykkäämishöpinät, ja siksi se onkin niin epäreilua, koska minä en olisi halunnut että se taas sotkee minun ajatukseni! Taas = se on tehnyt sen ennenkin, sitten se parisuhteellistui vuodeksi ja meidän välit muuttui kaverillisemmiksi, enkä minä koskaan opi. Ja nyt minä pelkään, että tässä menee hyvä ystävyyskin pilalle samaa vauhtia.)

Tämän takia en yleensä kirjoita tänne mistään oikeista tärkeistä asioista. Ettei tarvi sitten kirjoittaa hetken päästä kuinka kaikki taas meni ihan väärin.

perjantai 15. lokakuuta 2010

sunnuntai 10. lokakuuta 2010

Joku hemmo


Kyllähän minä sen tiedän, että näitä facebookin testejä ja muita härpäkkeitä voi tehdä ihan kuka vaan ja laittaa niihin ihan mitä vaan, mutta jos nyt sellaisen päättää sinne vääntää, niin kai sitä voisi silti ihan vähän edes yrittää?




(kuvan saa klikkaamalla isommaksi)

lauantai 9. lokakuuta 2010

Ei mitään järkeä


Tyttö sinä olet tähti-leffassa on kohtaus, jossa Samuli Vauramon näyttelemä tyyppi sanoo sille tytölle, että "tykkään susta niin paljon, että siinä ei oo mitään järkeä". Se jotenkin kolahtaa minun romantiikkasuoneeni ja saa minut poikkeuksetta kyynelehtimään. Ei tietysti se pelkkä lause, mutta se tilanne ja mitä sitä ennen on tapahtunut ja niin pois päin.

Itselläni on nyt vähän sellainen tilanne, että "tykkään susta*, vaikka siinä ei oo mitään järkeä" ja saatan ehkä tulla hulluksi. Apua.

* siis en just susta, mutta yhdestä jolle voisin sanoa niin




PMMP - Oo siellä jossain mun

perjantai 8. lokakuuta 2010

tiistai 5. lokakuuta 2010

Tamperelaisten pahin painajainen?


Tänään Tampereen Keskustorilla:



Turkulaiset on täällä!

maanantai 4. lokakuuta 2010

Pussinsulkija


Olohuoneen pöydälle, läppärin viereen, on ilmestynyt valkoinen leipäpussinsulkija. En ole moneen päivään käsitellyt sellaista leipäpussia missä olisi voinut olla sulkija, enkä tosiaankaan tiedä mistä se on tuohon nyt tullut. Spooky.


sunnuntai 3. lokakuuta 2010

Enneunia


Joskus unessa käy niin, että siellä soi tai piipittää puhelin, tai joku muu laite pitää vastaavaa ääntä. Sitten sitä herää siihen, että oma puhelin ihan oikeasti soi tai tulee tekstari. Hassua siinä on se, että aina tulee vahvasti sellainen tunne, että se ääni oli siellä unessa ennemmin kuin oikeassa elämässä. Mutta niin paljon kuin tahtoisinkin uskoa osaavani nähdä enneunia, niin ehkä se kuitenkin on vaan joku unen luoma harha.



perjantai 1. lokakuuta 2010

If you give me the keys I'll come inside


Olen tässä viime aikoina miettinyt, että miksi sitä pitääkin aina ajaa itsenä vapaaehtoisesti sellaisiin tilanteisiin, että päässä kaikki on ihan hyrskyn myrskyn, ja ettei oikein voi muuta kuin odottaa - toivoen parasta ja peläten pahinta. Että eikö sitä kokemuksesta viisastuneena jo etukäteen arvaisi, että ei tässä hyvin käy kuitenkaan. Vaikka ei mikään ole vielä mennytkään pieleen, niin melkein olen jo lyönyt itseni kanssa vetoa siitä, että kuinka monen päivän sisään tilanne humpsahtaa taas jotenkin vääräksi.

Ja toinen asia mitä mietin tänään on se, että kun kerta koko ajan olen tiennyt, että Kesäpoika on varattu, enkä ole kuvitellutkaan siitä mitään silmäniloa kummempaa, niin miksi se silti tuntui hassusti ikävältä, kun tajusin, että sillä on lapsikin. Jotenkin isommalta jutulta kuin "pelkkä" parisuhde.

Haluaisko joku hyvän vaihtopään, voisin luopua omastani?