Olen vähän suruinen ja vähän vihainen. En tiedä kumpaa enemmän. Suruinen siksi, että se vähäinenkin mitä minun ja Veen välillä oli kuivui kasaan kuin rusina. Vihainen siksi, että Veen tapa hoitaa se vihoviimeinen ratkaiseva lässähdys oli aika ikävä temppu.
Viimeisin mesekeskustelumme meni jotakuinkin näin:
Minä: Moi!
Vee: Moi
Minä: Mitäs puuhailet?
Vee: *selitys mitä teki juuri*
Minä: Oon lähdössä käymään keskustassa kohta, huvittaisko lähteä seuraksi vaikka kahville tai syömään tai jotain?
*hiljaisuus*
Puolisen tuntia hiljaisuutta katseltuani ja itseäni lähtövalmiiksi laitettuani kokeilen vielä kepillä jäätä.
Minä: Hiljaisuus tarkoitti ilmeisesti ei?
Puolisen tuntia hiljaisuutta katseltuani ja itseäni lähtövalmiiksi laitettuani kokeilen vielä kepillä jäätä.
Minä: Hiljaisuus tarkoitti ilmeisesti ei?
*hiljaisuus jatkuu*
Tässä vaiheessa laitoin mesen kiinni ja lähdin.
En vaan tajua. Minä kestän kyllä ei-vastauksia ja torjumisia, mutta en sitä että mies valitsee mieluummin täydellisen vastaamattomuuden! Kaunis "ei kiitos" olisi riittänyt, olisin pettynyt tietysti, mutta ainakin olisin saanut rehellisen vastauksen ja elämä olisi jatkunut ja kaikki olisi ollut kavereita. Mutta jos miehellä ei ole pokkaa sanoa ei, vaan mieluummin on sanomatta mitään, niin siitä tulee pahempi mieli. Että enkö nyt ollut edes vastauksen arvoinen.
Ja eiköhän kaikki tässä kohtaa ymmärrä, ettei tuo vaikeneminen ollut enää pelkkä ei siihen kahvikutsuun. Eiköhän se ollut siinä sitten vallan.
Olen silti jotenkin käsittämättömän hämmentynyt. En oikeasti olisi uskonut, että se olisi kehdannut toimia noin. Pidin sitä kivana ja kilttinä ihmisenä. Kuinka vaikeaa voi olla sanoa ei? Ja kuinka paljon reilumpaa se olisikaan ollut.
No, omapa on häviönsä.
Onnekkaasti tapasin tänään kuitenkin Ihastuspojan, jonka kanssa kommunikointi ja elämä on onneksi aina yhtä mutkatonta, ja jotenkin kummasti se onnistui taas painamaan mielialavaakakuppini vahvasti positiivisen puolelle. On se.
Tässä vaiheessa laitoin mesen kiinni ja lähdin.
En vaan tajua. Minä kestän kyllä ei-vastauksia ja torjumisia, mutta en sitä että mies valitsee mieluummin täydellisen vastaamattomuuden! Kaunis "ei kiitos" olisi riittänyt, olisin pettynyt tietysti, mutta ainakin olisin saanut rehellisen vastauksen ja elämä olisi jatkunut ja kaikki olisi ollut kavereita. Mutta jos miehellä ei ole pokkaa sanoa ei, vaan mieluummin on sanomatta mitään, niin siitä tulee pahempi mieli. Että enkö nyt ollut edes vastauksen arvoinen.
Ja eiköhän kaikki tässä kohtaa ymmärrä, ettei tuo vaikeneminen ollut enää pelkkä ei siihen kahvikutsuun. Eiköhän se ollut siinä sitten vallan.
Olen silti jotenkin käsittämättömän hämmentynyt. En oikeasti olisi uskonut, että se olisi kehdannut toimia noin. Pidin sitä kivana ja kilttinä ihmisenä. Kuinka vaikeaa voi olla sanoa ei? Ja kuinka paljon reilumpaa se olisikaan ollut.
No, omapa on häviönsä.
Onnekkaasti tapasin tänään kuitenkin Ihastuspojan, jonka kanssa kommunikointi ja elämä on onneksi aina yhtä mutkatonta, ja jotenkin kummasti se onnistui taas painamaan mielialavaakakuppini vahvasti positiivisen puolelle. On se.
9 kommenttia:
Juuri tämän takia naisten ei koskaan tulisi tehdä aloitetta. Jos Vee olisi ollut sinusta kiinnostunut, hän olisi kyllä lähestynyt sinua. Nyt sait vain pahan mielen.
Hmm. Mutta jos Vee ei tiennyt minun olemassa olostani edes, ennenkuin menin ekan kerran juttelemaan sille, niin kuinka se olisi voinut olla minusta kiinnostunut?
Ja olen muutenkin eri mieltä, minä olin aloitteellisempi osapuoli myös eksäni suhteen ja hänen kanssaan seurustelin kolme vuotta. Joten en allekirjoita väitettä, ettei nainen saisi tehdä aloitetta.
Kyllähän pakit voi reilustikin tehdä. Sen jälkeen voi olla ihan oikeasti vielä kaveri, mutta tylyn hiljaisuuden jälkeen ei ole oikein mitään sanottavaa.
Toisaalta mä olen kyllä vähän taipuvainen ajattelemaan, että miehet pelästyy, jos nainen tekee aloitteen. Tai sitten mä olen poikkeuksellisen kammottava, kun teen kyllä aloitteen, jos siltä tuntuu (eli riittävästi kiinnostaa), mutta koskaan mikään ei onnistu.
Mutta jospa sille tuli joku tekninen vika? Yhteys katkesi tai mese pätki tai jotain?
Onko Veellä sun puhelinnumeroa? Meinaan, että jos sille tuli joku tekninen juttu, niin ainahan sen olisi voinut korjata laittamalla vaikka tekstarin... Höh, eihän tämä nyt ollutkaan mikään lohduttava kommentti. Tarkoitus oli.
En oikein jaksa uskoa tekniseen vikaan, kun se kuitenkin näkyi mesessä online kokoajan. Ja on sillä tietysti mun numero ja sitten on se fb:kin.
Ei tähän varmaan oo olemassa lohduttavaa kommentia. :D
Tuosta aloitteen teosta.. en mä tiedä voiko sitä varsinaisesti sanoa aloitteen teoksi, jos kun menin juttelemaan sille baarissa. Se oli vain tuttavuuden virittelyä. Ja sillä hyvällä syylläkin vielä, kun meillä oli se yhteinen tuttu. Sehän olisi voinut aivan hyvin jäädä siihen jutteluun. Se itse teki sitten aloitteet kaikkeen muuhun lähestymiseen kuitenkin, mun luo tulemiseen ja seuraavaankin tapaamiseen. Ja tässä vaiheessa sitten taas kahvikutsun voi kyllä mun mielestä heittää jo kumpi hyvänsä osapuoli, mutta ette varmaan sitä tarkoittanutkaan aloitteella..
Äh, ihan älytöntä ettei nainen voisi tehdä aloitetta. Ai työntääkö se jotenkin miehen pois, jos nainen tekee aloitteen? Että mies olisi muuten ollut kiinnostunut ja joskus valovuosien päästä tehnyt siirtonsa, mutta kun nainen meni tekemään siirron ensin, niin se rassukka säikähti ja meni ihan lukkoon ja tunteet pakeni vuorille?
Jos mies pelästyy siitä, niin on melkoinen vellihousu ja jostain keskiajalta, ja ilman sellaista on paljon parempi!
Eikä se nyt ihan niin yksioikoista ole, että jos mies on kiinnostunut niin se lähestyy. Ei nää jutut ole miehille yhtään sen helpompia.
Sitä paitsi parempi paha mieli hetken aikaa kuin se, ettei koskaan uskaltaisi tehdä yhtään mitään. Koska on nainen.
Niin just, jos mies olis oikeasti kiinnostunut, niin tuskin se nyt pelästyisi naisen aloitetta.
Ja pelästyi tai ei, niin ei se minusta oikeuta silti kohtelemaan ihmisiä tylysti. Kun sen asian olisi voinut hoitaa ihan suoraan sanomallakin, jolloin vahinko olisi ollut luultavasti pienempi.
Minä kyllä kestän pientä pahaa mieltä. Jos en olisi ikinä uskaltanut lähestyä Veetä, niin tuskailisin luultavasti paljon enemmän, että entä jos..
Aika törppö jätkä. Kyllä normaalit ihmiset kieltäytyy tapaamisista ihan kohteliaasti, eikä kuvittele, että heti ollaan naimisiin menossa ja ripustautumassa, kun kahville kysyy, ja kohtele kuin jotakin pahinta stalkkaajaa.
Kannatan myös naisten aloitteita, eikä niissä pitäisi olla enää mitään kummallista nykyään. Sellaisella miehellä ei tosiaan tee mitään, jonka mielestä naisen pitää naisen roolissa pysyä, olla hiljaa ja odottelemassa miehistä ohjausta. :P
Eli mä ihastun aina ihan vääriin miehiin. Vellihousuihin ja vätysköihin. Koska kaikki aina säikkyy mua, tai sitten kukaan ei koskaan ole kiinnostunut musta.
Paitsi ne, jotka lähestyy mua, jotka ovat melkein poikkeuksetta olleet vätysköitä...
Onneksi mä olen jäänyt näistä jutuista eläkkeelle jo. Enköhän mä ole osuuteni jo tahkonnut, ja kun ei näytä onnistuvan, niin olkoon.
Ei vaiskaan siskot, olette kyllä ihan oikeassa. Ei noilla vellihousuilla mitään tee. Parempi ilman kokonaan. :)
Annikki, jos tästä nyt jotain positiivista hakee, niin se törppöys kyllä teki asiasta vähän helpomman. Enhän minä mitään törppöä olisi halunnutkaan, että hyvä että kävi tässä vaiheessa ilmi.
Mymskä, mä taidan jäädä kans kohta eläkkeelle niistä hommista. :)
Lähetä kommentti