Sitä voisi kuvitella, että halaus- ja pussailupulaan auttaa se kun pääsee halailemaan ja pussailemaan. Vaan ei. Se vaan pahenee siitä.
Ennen tätä Vee-episodia olin jotenkin ihan tottunut siihen, että ei ollut mitään halailuja ja pussailuja. Sitten se tuli ja oli muutaman kerran ihana ja sitten yhtäkkiä lakkasi olemasta. Ja vaikka kuinka yritän olla ajattelematta sitä, niin jossain aivojen tällaisia asioita käsittelevässä sopukassa on yhä se tieto siitä kuinka hyvä sen lähellä oli olla ja että tahtois lisää!
Tai sitten kun en ole hetkeen ajatellut koko miestä, niin sitten se tekee jotain facebookissa ja jään tuijottamaan sen ruudulle pamahtanutta kuvaa. Ja ääh, siinä sitä taas ollaan. Joo, voisin toki piilottaa sen, niin etten näkisi, mutta en halua.
Pitikö mennä ihastumaan.
(oikea vastaus on, että piti, mutta voisko se tunne mennä yhtä helposti poiskin?)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
1 kommentti:
Joo, kyllä se niin on, että mitä pidempään on vailla haleja ja pusuja, sitä epätodellisemalta ne tuntuvat... Ja lopulta lakkaa edes uneksimasta sellaisista.
Ja sitten, kun hiukan makuun pääsee, niin ruokahaluhan vaan kasvaa.
Lähetä kommentti