sunnuntai 23. tammikuuta 2011

Girl's not grey



Bloggaushalut on taas kateissa. Kuvablogia olen kyllä viime aikoina päivittänyt ahkeraankin, mutta tekstiä ei vaan synny. En ole oikein saanut itseäni raahattua ottamaan uusia kuvia, mutta olen innostunut muokkailemaan ja käsittelemään vanhoja kuvia.

Kaikenlaiset valokuvahaasteblogit on siihen tarkoitukseen hyviä, niin saa ns. luvan kanssa tuputtaa tuotoksiaan nähtäville.

Kuvasin minä yksi päivä vähän talveakin, mutta kaikki oli niin pelkkää valkoista, valkoista, valkoista.. että se alkoi käydä tylsäksi.

En ole kertaakaan koko talven aikana valittanut blogissa tai facebookissa, että on liian kylmä, liian pimeä, liikaa lunta. Hyvä minä.

Saisi se kesä silti jo tulla.



Tajusin muuten tänään, mitä tekisin, jos voittaisin lotossa. Normaalisti luettelen aina ne perinteiset, ostaisin talon/asunnon, lähtisin matkalle ja niin pois päin, mutta tänään tajusin mitä ihan oikeasti haluaisin ihan heti ekana tehdä. Tahdon nähdä AFI'n livenä! Tähän unelmaan tosin liittyy vahvasti se matkalle lähtö kuitenkin, koska tätä bändiä tuskin tullaan näillä näkymin Suomessa näkemään, joten matka Amerikan maahan olisi tehtävä.

Mutta kun sen näkisin, niin sitten olisin onnellinen.

Taidankin lähteä tästä lottoamaan.






Ei kommentteja: