torstai 6. toukokuuta 2010

Laukussa leipää ja piimää vaan

Kun olin pieni en ollut missään tarhassa tai hoitopaikassa, koska äiti oli kotona. Mutta kävin seurakunnan päiväkerhossa. Oisko se ollut jonkun pari kertaa viikossa, en muista. Mutta sinne otettiin aina eväät mukaan, voileipää ja mehua sellaiseen pieneen muoviseen pulloon. Se oli ehkä parasta.

Nykyisin, kun herään aamulla niin syntisen aikaisin, ei aamupala maistu heti herättyäni, vaan teen töihin mukaan pari voikkaria ja mehua ja syön sitten töissä, kun se aamunälkä yllättää. Tänä aamuna, kun otin ruisleipäevääni laukusta, se tuoksui yhtäkkiä ihan lapsuuden kerhoeväälle!

Mistähän sekin muuten johtuu, että eväsleivät maistuvat aina paremmilta, kuin täysin samanlailla tehdyt leivät, jotka syöt kotona?

8 kommenttia:

irwikissi kirjoitti...

Miekin kävin kerhossa :) Ja eväät oli ihanat =) Mutta muistan kyllä myös valitettavasti sen kuinka inhottavaa oli, että kerhopulloni oli _ruskea_ :( Suorastaan häpesin sitä, yhhh. Muilla oli punaisia ja keltaisia yms. ja joillakin jopa semmoinen ihan "oikea" kerhopullo, jossa oli jotain kuvioitakin ehkä.

Minusta eväsleipien viehätys piilee enimmäkseen ehkä siinä että ne vaan on maustuneet sellaisiksi sopiviksi :) Etenkin jos leivän päällä on kurkkua; kurkku tietysti vähän lurpistuu mutta siitä tulee myös eväsleipiin ihan oma makunsa.

- Hassua että nyt just luin tämän eväspostauksen, sillä eteisessä odottaa kylmälaukku ja ollaan lasten kanssa lähdössä retkelle ihan pian :D

Minja kirjoitti...

Mulla taisi olla keltainen pullo, jos en ihan väärin muista. :)

Mä luulen kans, että sillä makujen imeytymisellä ja sekoittumisella on jotain tekemistä eväsleipien viehätyksen kanssa.

Hauskaa retkeä teille! :)

Mimmu kirjoitti...

Mulle on viime aikoina tullu noita eväsleipiä kohtaan inho. Eli ilmeisesti varsinkin ruisleipä-eväsleivistä on tullut mitta täyteen. Kaikki muut eväsleivät melkein sitten meneekin.

Ja kyllä, mäkään en ole ollut tarhassa vaan eväiden voimalla srk:n kerhossa ja eväspullo oli punainen. Se taitaa olla meidän porukoilla vieläkin tallessa :)

Minja kirjoitti...

Mimmu, puhutko sä nyt leivistä eväänä yleensäkin vai niistä Eväs-merkkisistä leivistä? :D
Mä puhun ihan leivistä yleisesti..
Ruisleipä on mulle sellainen pienimuotoinen addiktio, en kestäis jos en voisi syödä ruikkaria! :)

Mimmu kirjoitti...

Leivistä yleensä :) Siis ruisleivistä eväänä.

Minja kirjoitti...

Ok. Oli pakko varmistaa. Tuntui niin hassulta, että joku kyllästyisi ruisleipään eväänä, niin toivoin, että vaan siitä yhdestä merkistä ois kyse. :D

Tiina kirjoitti...

Mulla oli tällainen, paitsi että siinä oli punainen korkkikin.

Mimmu kirjoitti...

Tiina: Mulla oli just tollainen, juurikin valkoisella korkilla :)