
Rakastan kesää. Tykkään hellepäivistä. Mutta tykkään myös sadepäivistä. Tykkään myös ukkosista, mutta sellaista ei valitettavasti tänään ole tullut, vaikka lupaavasti siltä hetken näyttikin. Tykkään istuskella puistossa tai keskustorilla ja katsella ohikulkevia ihmisiä. Tykkään melkein kaikesta kesässä.
Mutta siitä en tykkää, kun aamulla ennen herätyskelloa joku pikkulintu alkaa huutaa kuin palosireeni. PII PII PII PII PII. Herään siihen joka aamu.
Tykkäisin kesällä myös tykkäämisestä, mutta tajusin juuri yhtenä päivänä, että en oikeistaan ole tällä hetkellä ihastunut kehenkään. Onhan aina Ihastuspoika, joka on ehkä lähimpänä sydäntä nytkin, mutta ei se ole enää sama asia, kuin sellainen järjetön hullu ihana ihastuminen. Se on nykyään enemmänkin sellainen tuttu ja turvallinen tykkäys.
Ja onhan aina myös Herra B, joka myös oli aikoinaan järjetön hullu ihana ihastuminen, mutta nyt sekin on vaan sellainen, ei niin tuttu, mutta turvallinen tykkäys. Silmänruoka. Silmäpeli.
Voisko joku ihana tulla ja olla sellainen järjetön hulluus?