Kas, hymy jo puoli on hyvettä

Millaistakohan olis olla sellainen umpinegatiivinen ihminen? Sellainen, että mikään ei ole koskaan hyvin. Ja vaikka vahingossa vähän aikaa oliskin, niin murehdittais jo valmiiks, että ei se ilo kauaa kestä, kyllä kohta taas on kurjasti kaikki. Koska "aina minulle käy niin.. " ja "minun tuurillani ei kannata suuria odottaa.." jne. Ja jos asioista on mahdollista nähdä sekä hyvää että pahaa, niin nähdään vain se paha. Olis varmaan raskasta. Elämäkin ois vaan sellasta raskasta eteenpäin rämpimistä, kun ei ikinä osais iloita mistään pikkujutuista.

Ja ei, en nyt tarkoita, että pitäisi olla ihan yltiöpositiivinen. Kaikkia harmittaa joskus, ja välillä pitää vähän valittaa. Mutta kyllä joskus tekis mieli kopauttaa kaikkia negistelijöitä halolla päähän ja sanoa, että hei, oisko pienen asennemuutoksen paikka nyt!

Let's go get lost

Siitä on jo useampi vuosi, kun luovuin omasta autosta. Lähinnä taloudellisista syistä, sekä myös siksi, että vanhassa autossa on aina jotain vikaa, ja oman henkilökohtaisen automekaanikon puuttuessa joutui aina kerjäämään kaverimiehiltä apua.

Olin ollut autollinen lähes koko ajan, siitä asti kun ajokortin sain, joten olihan se olevinaan iso askel luopua yhtäkkiä kokonaan autosta. Ja varsinkin autolliset tutut ja kaverit eivät millään voineet käsittää, kuinka ihminen voi tulla toimeen ilman autoa.

Mutta kävi ilmi, että toimeen tulee varsin hyvin. Olen ihan oikeasti tykännyt tästä huolettomasta autottomasta elämästä. Tuntuu, että kiirekin loppui siihen, kun siirtyi bussimatkustajaksi. Yhtäkkiä ehtii katsella maailmaa ja ihmisiä, eikä töistä kotiinkaan ole niin valtava kiire, vaan keskustorilla bussia vaihtaessa saatankin yllättäen päättää jäädä keskustaan katselemaan maailman menoa ja jatkaa matkaa vasta seuraavalla bussilla. Tai sitä seuraavalla.

Mutta nyt on iskenyt yhtäkkiä mieliteko, että oispa kesäauto. Kuinka paljon helpompaa olisi lähteä käymään hetken mielijohteesta jossain vähän kauempana. Ottaisi vaan kameran mukaan ja ajaisi päiväksi johonkin uuteen paikkaan. Suomessa on niin monta ihanaa paikkaa, joissa en ole vielä käynyt!

Ympärivuotista auton omistajaa minusta ei ehkä saisi enää kirveelläkään, mutta kesäauto ois kiva!

Somewhere out there

Jos yöllä näkee sellaista unta, että on jossain juhlissa, jossa on paljon ihmisiä ja alkoholia ja kivaakin, mutta jossa tiedän, että Ihastuspoikakin on siellä jossain, muta en vaan pääse sen luokse asti ikinä, niin ei varmaan tarvi olla mikään ammattilaisunentulkitsija sanoakseen, että plääh.

Laiska, tyhmä ja saamaton

Mistähän sitä saisi vähän itsekuria. Oon taas tässä alkukesästä sortunut sipseihin ja limsoihin ihan liikaa, ja varsinkin nyt kun on loma, niin en edes oikeistaan tee mitään järkevää. Sitten itseäni inhottaa, kun näen kuinka paidat, jotka ennen olivat ihan just sopivia, kiristävät nyt mahan kohdalta. Ja pikkuhiljaa se alkaa näkyä jo naamastakin. Pakko ottaa itseä niskasta kiinni, muuten en kestä.

Muutenkin pitäisi saada itseään vähän reippaammaksi. En toki tahtoisi olla sellainen, kuin esimerkiksi yksi naapurin nainen, jota seuraan ikkunasta (koska läppärini on tässä pöydällä ikkunan vieressä ja näen väkisin). Se viuhtoo päivät pääksytysten tuolla menemään ämpäreinensä ja pyykkikoireinensa, ja kävelee koko ajan sen näköisenä kuin olisi kauhea kiire. Joka päivä. En tahtoisi olla sellainen, että ei osaisi ollenkaan olla paikoillaan ja nauttia elämästä. (Tai mistä minä sen elämästä nauttimiset tiedän, ehkä sillä on kivaa just noin.) Mutta olisi kiva jos saisi edes joskus jotain aikaiseksi.

Vaatekaappi-inventaario olisi ehkä to-do-listan kärkipäässä. Kaapit on täynnä tyhmiä rumia vaatteita, joita en pidä. Pitäisi päästä niistä eroon. Ikkunat sain sentään pestyä tässä yhtenä päivänä.

Ja se työnhaku. Kuinka monta vuotta olen täälläkin jankuttanut, että pitäisi etsiä uusi työpaikka. Pitäisi ja pitäisi. En oikeistaan enää kehtaa sitä ääneen sanoakaan, kun olen tällainen saamaton vätys ja te ajattelette siellä, että tää on niin kuultu jo, eikä se mitään tee asian eteen kumminkaan. Hohhoijaa.

Minähän olenkin oikea mestari asioiden lykkäämisessä, välillä tuntuu, että elän koko elämää sellaisessa "sitten kun"-moodissa. Aargh. Mitenkä sitä ihmisestä onkin tullut tällainen!


PS. Toisin kuin voisi luulla, päivän biisi ei kuitenkaan ole Zen Cafen Laiska, tyhmä ja saamaton vaan No Shamen Selfrespect, jota ei tietenkään saanut upotettua tänne, joten laitan vaan linkin:
http://www.youtube.com/watch?v=TW9SG1aPOuI

Onni löytyy metsämansikkajäätelöstä

Kun olin lapsi, niin kesäisin maalla mummolassa kerättiin ja syötiin aina metsämansikoita tienposkesta. Joskus ujutettiin niitä timotein varteen, mutta kun heinänvarsi oli täynnä, niin äkkiä ne marjat katosi suuhun kuitenkin.

Äsken söin Valion metsämansikka-juhlatuutin. Hillo maistui ihan just sille, kuin ne mansikat lapsena. Oih. Pienestä on joskus onnellisuus kiinni.

Musiikki kuvina

Artesokka, 2. haaste

Mistä näitä rokkareita oikein tulee?

Olen tässä lomaillessani ehtinyt vähän myös tarkkailla naapuruston tapahtumia (olen kehittymässä kovaa vauhtia kunnon kerrostalokyttääjäksi), koska läppärini on tässä keittiön pöydällä ja minulla on tästä suora näkymä ikkunasta ulos.

Olen havainnut, että naapurustoon on ilmaantunut yhtäkkiä kaksi uutta rokkipoikaa, varsin miellyttävän näköisiä molemmat. Mutta. Kummankin olen nähnyt työntelevän lastenvaunuja! Automaattinen oletus tietysti on, että niille lapsille on jossain lähistöllä äiditkin. Vaikka en tosin ole kummankaan kanssa sellaista nähnyt.

Tai itseasiassahan en ole nähnyt kummallakaan edes lasta, vain ne vaunut. Hmmm. Jos ne vaan hämäävät ja luulevat tekevänsä vaikutuksen naisiin esittämällä lapsi-ihmisiä.

Täytyy varmaan hommata jostain lainalapsi ja lähteä seuraamaan niitä, jos ne vaikka menisivät jonnekin puistoon tai hiekkalaatikolla. Lainalapsi siksi, että voin sitten hyvällä syyllä tupsahtaa siihen samaan puistoon.

Hmmm.